Historia

Kairos-kurssin tarina sai alkunsa Filippiineillä vuonna 1994. 
Vuosina 1989 ja 1990 jarjestettiin Etelä-Filippiineillä lähetyskonferensseja, joiden tarkoituksena oli kohdistaa paikallisseurakuntien huomio naiden oman valtion sisällä oleviin saavuttamattomien kansanryhmien miljooniin ihmisiin. Seurakuntien isoina haasteina oli koulutuksen puute seka ymmärrys kulttuurienvälisesta lähetystyöstä.

Vastauksena tähän tarpeeseen syntyi kurssi, joka on nykyiseltä nimeltaan Kairos. Kurssin pohjana on Jonathan Lewiksen teos World Mission Book, joka käsittelee lähetyksen neljää osa-aluetta, raamatullista, historiallista, strategista ja kulttuurista Kurssille osallistumista pidettiin ratkaisevana, jotta seurakunnat Filippiineillä voisivat sisäistää Jumalan maailmanlaajuisen lähetyssuunnitelman.

Vuodesta

Maata

Vuodesta 1994 lähtien yli 15 000 filippiiniläistä on osallistunut kurssille. Kurssi on ollut osaltaan auttamassa lähetysliikkeen leviämistä Filippiinien kaikkiin seurakuntiin. Tästä seurauksena Filippiinien seurakunnat ovat muuttuneet lähettejä vastaanottavista lähettäviksi seurakunniksi. Kaikilla kolmellatoista aiemmin saavuttamattomasta kansanryhmästä on nyt yksi tai useampi Jumalaa ylistävä elävä seurakunta ja Filippiinit on niiden kymmenen maan joukossa, jotka lähettävät eniten lähetystyöntekijöitä eri puolille maailmaa!

Kairos on levinnyt reilun kahdenkymmenen vuoden aikana jokaiselle mantereelle. Kursseja järjestetään nykyisin yli 100 maassa ja materiaali on käännetty kymmenille kielille. Kurssi on auttanut monia kristittyjä ymmärtämään Jumalan suunnitelman maailman kaikkia kansoja kohtaan sekä ohjannut kurssilaisia kohti raamatullista maailmankuvaa. 

Suomessa ensimmäinen Kairos-kurssi järjestettiin vuonna 2008. Sen jälkeen Suomessa on järjestetty yli 180 kurssia, joihin on osallistunut yli 2000 henkilöä.

Vuonna 2015 lanseerattiin Simply Mobilizing -liike kasvaneen ja laajentuneen Kairos-työn hedelmänä. Simply Mobilizing-liikkeen näkynä on auttaa jokaista kristittyä löytämään oma paikkansa Jumalan maailmanlaajuisessa suunnitelmassa. Liikkeen tarkoitus on haastaa kristittyjä näkemään lähetys jokaiselle kuuluvana tehtävänä ja auttaa seurakuntia näkemään lähetys seurakunnan olemassaolon tarkoituksena.

Simply Mobilizing pitää sisällään Kairos- ja Youth Kairos -kurssien lisäksi myös muita lyhytkursseja eri teemoihin painottuen (Crossing Cultures, Empowered to Influence ja The Unfinished Story). Näiden puolentoista päivän mittaisten innostavien kurssien kääntäminen suomeksi alkoi vuonna 2018. Vuonna 2019 käännökset ovat valmistuneet Tarina jatkuu ja Kulttuurit kohtaavat -kurssien osalta. Vuonna 2022 puolestaan lanseerattiin Valtuutetut vaikuttamaan -kurssi.

Suomen Simply Mobilizing -kursseja hallinoi Lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International.

Lisää tietoa Simply Mobilizing -liikkeestä löydät sivustolta www.simplymobilizing.com.