Fasilitaattorit kokoontuivat Jyväskylän helluntaiseurakunnan uusiin tiloihin. Uusi kirkkorakennus valmistui viime syksynä.

Kairos-päivä kokosi vuoden alussa lähes 50 Kairos-työn vastuunkantajaa ympäri Suomea.

−  Päivä oli innostava ja inspiroiva. Ihmiset kokoontuivat yhteisen mission äärelle, Suomen Kairoksen johtotiimin puheenjohtaja Timo Raassina kertoo.

Päivän aikana oli mahdollisuus pohtia omaa kutsumusta, rakentaa yhteyttä ja jakaa kokemuksia. Fasilitaattorit osallistuivat Simply Mobilizing -järjestön Mobi101-koulutukseen, jonka tarkoituksena on antaa välineitä mobilisointiin.

− Mobilisointi on ihmisten kutsumista läheiseen yhteyteen Jumalan kanssa, ja sitten rohkaisemista lähteä liikkeelle. Saamme olla mukana Jumalan missiossa, Raassina kuvailee.

− Tunnistin kutsumukseni entistä vahvemmin, yksi osallistujista tiivistää.